Viva la vida - Portugali 25.12.2011-12.1.2012

Tapaninpäivästä uudenvuodenaattoon neljän hengen seurueemme (Anna, Aapo, väärää keltamustaa edustava Miia ja allekirjoittanut eli Sanna) majoittui Viseu'ssa POM-maastojen tuntumassa. Suunnistettiin, paleltiin, sairasteltiin ja oltiin enemmän kuin tyytyväisiä jäätävän kivitalon vaihtuessa lämmitettyyn hostelliin. Lenkkeiltiin, suunnistettiin lisää ja käytiin katsomassa Mission impossible 4. Muutama POM-ratakin tuli juostua ja ainakin onnistumisennälkää helmikuun kisoihin jäi.

Uudenvuodenaattona ajettiin rannikolle Figueira da foziin, jossa jouduttiin väliaikaisesti tyytymään neljän tähden hotelliin. Vanhusosasto suuntasi kaupungille "bilettämään" ja me nuorempina mutta väsyneempinä nautimme tuoreesta mangosta, sex and the cityn viihdeannista ja vaahtokylvystä.

Sunnuntaina (1.1.) oli kuitenkin aika tutustua budjettiystävällisempään bungalowkylään ja ystäväämme hiireen. Miian kanssa yritimme kaikkemme karkottaaksemme kutsumattoman vieraan mahdollisimman voimakkailla ääniaalloilla, mutta pikkukaveri ei moisesta edes viiksiään väräyttänyt. Seuraavat päivät nautimme lähiseudun valmiista harjoituspaketista, auringosta ja merenrannasta.

Lauantaina 7.1. osallistuimme Arraioloksessa järjestettyyn viestikilpailuun, jossa team Finlad (Anna, minä, Miia) edustikin ansiokkaasti. Voitosta huolimatta palkintoja ei saatu, koska ne jaettiin vain paikallisten kesken, mutta eihän me semmoisten takia suunnisteta! Myös iltapäivän keskimatkalla Miia näytti, mistä on Suomityttö tehty, sillä aikaa kun Anna paranteli jalkojaan ja mä yritin parhaani mukaan olla löytämättä ainuttakaan rastia (siinäkään onnistumatta). Sunnuntaina kisapaikan läheisyydessä oli vielä paikallisen seuran harjoitus: reilun neljän kilometrin corridor ja lyhyt suunnistusrata. Päivän maasto oli yhtään liioittelematta täyttä p*skaa ja vaatikin veronsa eli sunnuntai-ilta meni lepäillessä ja sinkkistä katsellessa. (Toim.huom. Aapon mielestä kyseisestä sarjasta saa huonoja vaikutteita, mutta me naiset olemme eri mieltä.. suosituksistamme huolimatta jokainen katsokoon kuitenkin omalla vastuullaan!)

Maanantaina oli vähän ylimääräistä aikaa käydä pikaisesti tutustumassa Evoran keskustan (unescon maaimanperintökohde!) nähtävyyksiin. Pitkän autolla harhailun jälkeen löysimme vihdoin tiemme Capela dos Ossosin (Chapel of Bones, hieno paikka kuulemma) huudeille, mutta päädyimme kuitenkin lopulta väärää kirkkoa ihailemaan. Kun kaikkien kulttuurinnälkä oli tyydytetty, suuntasimme Ferreroille Lissaboniin. Enemmän kuin meille jo etukäteen illalliseksi luvattua mustekalaa odotimme kuitenkin Miguelin suloisin veljen Thomasin jälleennäkemistä. Tarjouduin jopa ottamaan T:n Suomeen, mutta autossa vallinneen tilanpuutteen takia pikkuinen jäi ja me jatkoimme matkaamme kaupungin toiselle puolelle.

Aikamoinen hurmuri! Ja the silmät...

Viimeiset Portugali-päivät vietimme aurinkoisessa Lissabonissa Piresin vieraina. Herra oikein kehotti meitä paitsi olemaan kuin kotonamme myös aivan vapaasti mm. hajottamaan astioita, koska "could you imagine that I had always the same plates". Viikon (Miialle koko reissun;>) kohokohta oli keskiviikon retki massiiviseen kauppakeskus Colomboon. Usean pieleen menneen liikenneympyrästä poistumisyrityksen (henkilövahingoilta onneksi vältyttiin) jälkeen löysimme vihdoin oikean tien, oikean parkkipaikan ja lopulta juuri oikean jätskibaarinkin, jossa nauttia kuumentuneita tunteita (portugalilainen liikennekulttuuri..) viilentävät jäätelöt. Energiavarastojen täydentämisestä huolimatta treenaamisen uuvuttama kaksikkomme ei jaksanut tutustua kovin tyhjentävästi ostosparatiisin antimiin ja shoppailusaaliskin jäi muutamaan tuliaissuklaalevyyn sekä huolella valittuun ("joo tota on ostettu eniten") portugalilaiseen punaviiniin.

NAM!

Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja torstaina lastasimmekin painavat ("She's also carrying stones but not so many as you") laukkumme autoon kotimatkaa varten. Ankara suomimasennuskin iski viimeistään siinä vaiheessa kun kuudelta perjantaiaamuna istuimme lentokentän lattialla odottamassa matkatavaroitamme, joiden tuleminen kesti "viisitoista minuuttia" (ja vielä toisenkin samanmoisen.. ja kolmannen myös). Toisaalta päivä oli perjantai 13, joten saamme kai kiittää onneamme (tai lennonjohdon ammattitaitoa) siitä ettei uskollinen TAPPortugalin koneemme ottanut maakosketusta jo ennen Helsinkiä..

Niiskun kysyessä maanantain salivuorossa, mikä reissussa oli parasta, ensimmäisenä mieleen tuli aurinko. Ja ne lenkkimaisemat. Ja suunnistus!

- Sanna

ps. Otsikko on espanjaa, mutta kuulosti kivemmalta kuin portugalin kielinen vastineensa.