Happoa koneeseen!

Jätimme taaksemme Taupon tiistaina 8.2. iltapäivällä Klonkku-Marjon benji-hypyn ja vertahyytävien kiljahduksien jälkeen. Suuntanamme oli kaakko ja pohjoissaaren itärannikko, saaren aurinkoisimpana paikkana tunnettu Hawke´s Bay. Tarkoituksenamme oli viettää Uuden-Seelannin suunnistuksen kehdossa lähes pari viikkoa paikallisessa suunnistajaperheessä. Isäntämme epäilivät aluksi navigointitaitojamme, mutta kunnon suunnistajan vaistolla löysimme perille Goodwinien maatilalle. Maatilalle ajeltiin yli puoli tuntia läheisestä kaupungista kapeita ja mutkaisia teitä keskellä laidunkukkuloita. Kukkulat jatkuivat silmänkantamattomiin ja joka puolella näkyi lampaita tai lihakarjaa. Väsyneille suomalaistytöille tarjottiinkin heti tullessa maukasta lampaanlihaa minttuhyytelöllä.

Farmivierailumme jäi kuitenkin vain muutaman yön mittaiseksi, sillä perheen isä lähti viikonlopuksi eteläsaarelle eräänlaiseen seikkailu-urheilukisaan, 243km Coast to coast. Mutta meidän majoittamiseksemme oli kuulemma Hawke´s Bayssä paljon tarjokkaita ja päädyimme asumaan Geoff ja Pam Morrisonin luokse Havelock Northiin. Viihdyimme Havelockissa loppuen lopuksi viikon ajan, sillä lähellä asuvista toisista Morrisoneista saimme loistavaa treeni ja hengailu seuraa. Sukulaisperheeseen kuuluivat veljekset Ross ja Duncan sekä JWOCista tuttu Kate ja tämän ruotsalainen poikaystävä Rassmus.

Treenien kannalta pohjalla oli maanantain neljän tunnin rypistys Tongarirossa sekä seuraavan päivän kova suunnistus/juoksu. Keskiviikkoisin paikallinen seura järjesti iltarastityyppisen Summer seriesin, noin 3km sprinttiradalla identeineen kaikkineen. Kilpailuviettimme heräsi heti ja eiköhän sitä jo lähdetty viivalle vähintäänkin tosissaan. Hanna veikin gasellinaskeleella junamaisesti edenneitä Saaraa ja Marjoa yli minuutin. Kova sprinttirypistys sai jatkoa yhdellä palauttavalla päivällä. Sen jälkeen olivat vuorossa nopeusvedot ja seuraavana päivänä Marjolla ja Saaralla TV-kova Te Mata Peakin mäkisillä poluilla. Saara teki kuolemaa Marjon kannassa pitkässä hivuttavassa nousussa, mutta ehkä suuremman elopainonsa ansiosta pääsi alamäissä rullailemaan Marjon edelle. Hanna kokeili vauhtiaan Morrisonin lasten kanssa illalla radalla 400m ja 200m vedoissa. Kova päivä päättyi kovaan iltaan/aamuun, kun veljekset Morrison veivät meidät tutustumaan paikalliseen yöelämään. Hauskaa oli ja tuttuihinkin törmättiin. Uusiseelantilaiset saivat tuta millainen on kunnon tanssishow ala three Finnish girls. Sunnuntain pitkä lenkki juostiin kartan kanssa mäkien täyteisessä maastossa (niin, eihän täällä muuta olekaan kuin mäkiä). Neljän kovemman reenin viikko oli takana ja olo hapokas, mutta onnellinen.

Kovan viikon jälkeen fiksuina tyttöinä päätimme maanantaina vain tehdä 15×1min hooverit ja keskittyä rusketuksen (Marjon kohdalla punaisuuden) parantelemiseen. Saattoi palautumisen tehostamiseksi massuihimme mennä yksi 2l jäätelöboksikin. Tiistaina tunsimme jo elämän voittavan ja suuntasimme Te Mata (Tomaatti) Peakin maastoon palauttavalle lenkille. Palauttavan lenkin tarkoitus taisi hämärtyä jokaisen mielissä jo parin sadan metrin juoksun jälkeen, sillä lenkistä tuli lopulta lähes juoksukilpailu huipulle. Hapokasta, mutta maukasta. Illaksi ajoimme kannustamaan uusia ystäviämme Morrisoneja 3000m ratakisoihin.

Seuraavan päivän aamu oli omistettu kevyelle käynnille vesiputouksella Hawke´s Baystä Taupoon päin. Veljekset Morrison + naapurimaamme Rassmus lähtivät oppaiksi. Pian kuitenkin selvisi, että edessä olisikin vähän vähemmän kevyt käynti vesiputouksella. Reitti putoukselle kulki kauniissa lähes viidakkomaisessa luonnonmetsässä, ja Duncanin mukaan se oli ”downhill all the way” Tämä päti tietysti mennessä, mutta tullessa kaikki downhillit muuttuivatkin uphilleiksi. Aikamoisen liukastelun ja laulamisen jälkeen saavuimme The Vesiputoukselle. Putous oli mahtava ja kaikki ryntäsimme sen alle poukamaan jäätävään veteen muutaman alastoman saksalaisturistin kanssa. Paluumatkalla uphilleissä oli Saaralla ja Marjolla hieman enemmän haastetta kuin Morrisonien kanssa lähes loikkien ylämäet edenneellä Hannalla. Hanna kehuikin, että oli kulkupäivä, kun Marjolla ja Saaralla päivä oli kaikkea muuta kuin kulku sellainen. Famen, Paratiisin, Kirjeen ja I will surviven jälkeen selvisimme mekin takaisin autoille ja kahden tunnin hapottava veryttely ennen illan sprinttikisoja oli takana. Matkalla poikkesimme syömään perinteiset uusseelantilaiset meatpiet ja kotona koomasimme hetken ennen kisaan lähtöä. Kisassa Saaralla olivat jumissa sekä jalat että vatsa, Hannalla pää, mutta Marjolla vain jalat ja Marjo veikin kaupunkisprinttinä juostun reilun kolmosen nimiinsä meistä kolmesta sankarista. Illalla RR-Marttojen tekemän makaronilaatikko teki kauppansa. Ainakin tuntui, että nyt oli reenattu tytöt!

Seuraavat päivät valmistauduimme viikonlopun tulevaa koitosta varten koordinaatioreeneillä ja hoovereilla. Tässä nimenomaisessa reenissä nähtiin RR-paita kahden sijasta kolmen suomalaistytön päällä (!). Viikonlopuksi oli meidät napattu suunnistajien joukkueeseen Taupossa pidettävään Great Lake Relayhin. Viestissä juostiin reilu 160km Lake Taupon ympäri 18. osuuden aikana. Hannalle lankesi reilu kasi ja Marjolle vajaa vitonen loppupään osuuksia molemmat. Saara toimi aamukolmelta alkaneessa viestissä autokuskina ja Marjon verkkakirittäjänä. Viesti lähti käyntiin pilkkopimeässä ja mukavan viileässä säässä ja suunnistajien joukkue keikkui maaliin asti toisella sijalla. Joukkueessa oli 12 juoksijaa, joten osa pojista juoksi vielä toisenkin osuuden viestin aikana. Hanna ja Marjo juoksivat osuutensa raivolla läpi ja Marjo veti itsensä pyörtymisen partaalle jo ennen maalia. Hanna luuli jo Marjon sairastuneen hullun lehmän tautiin kesken viestin, mutta Sisupossu Marjo kuitenkin selvisi ja juoksi verkkalenkkiä jo seuraavana päivänä. Ehkä illalla pelatulla SpaceChickenHelmet – pelilläkin oli osansa toipumisessa. Sunnuntaina meillä oli tarkoitus hengailla vielä hetki Taupossa ja jatkaa sitten illaksi Wellingtoniin. Lake Taupon rannalla pysähdyimme vielä hyppäämään n. 5m jyrkänteeltä järveen. Paikka oli suosittu hyppäämiseen ja vesi jyrkänteen alla syvää ja kirkasta. Hetken empiminen jyrkänteen reunalla oli kuitenkin kohtalokas Saaralle ja Marjolle, kun mehiläisparvi hyökkäsi kimppuumme. Tytöt saivat äkkilähdön järveen parinkymmenen mehiläisenpiston saattelemana ja loppumatkan Hanna oli ratissa Saaran ja Marjon irvistellessä tuskissaan. Illaksi pääsimme kuitenkin onnellisesti Wellingtoniin hostelliin sairaalan ja apteekin kautta.

Yksi palauttava kaupunkipäivä saarivaltion pääkaupungissa ja tiistaina Corollan nokka ajettiin lauttaan ja kohti eteläsaarta!

- saara

The Simpsons, mätä kananmuna ja hokey pokey

Ihanan helteisestä Pauanuista siirryttiin muinaisten Maorien jalanjälkiä Rotoruaan. Geotermisen lämmön ja muiden maaperän kummallisuuksien kotipaikkana tunnettu Rotorua on kehuttu juoksijoiden treenikoto. Mitäpä muutakaan tässä voi, sinne siis!

Paikallinen suunnistajaperhe Simpsons majoitti meidät. Ihanan ystävällistä! Saatiin kokonainen alakerta valloitettavaksi, hyvää ruokaa pöytään, hieno treenimaasto ihan kotiovelta ja treeniseuraa Angelasta (2010 JWOC  sprintti 17, Opiskelijoiden MM-sprintti 6.) Mitäpä muutakaan harjoitteleva suunnistaja tarvitsee?! Tietysti muutamat kiertoajelut per päivä mm. muta-altailla, kuumilla lähteillä, kala-altailla ja lisää kuumilla lähteillä. Rotoruasta ei kuplivaa ja kuumaa puutu. Noh, nyt nekin on nähty! Saara ja Marjo taisivat saada perheen isältä myös perusteellisen luennon Maorien historiasta, joten niinpä osaammekin nyt katsella Maorien veistoksia ihan uusin silmin. Miten mahtavaa!

Tuli Rotoruassa onneksi treenattuakin. Saara paranteli juoksijanpolveaan pyörän päällä, mä otin kaiken hyödyn irti hyvistä juoksuolosuhteista ja sprintteriseurasta. Viikkoon mahtui myös pitkä vaellus Marjon kanssa lähimetsässä, josta ei mäkiä puuttunut. Alistin Angelaa nopeusvedoissa, mutta turpaan tuli kun mentiin laitumille kirmaamaan. Paikallinen suunnistus tuntuu olevan farmien kartoittamista ja keltaisen värin tahkoamista. Käytiin lauantaina suunnistamassa, haasteena ei ollut niinkään rastien löytäminen vaan sähköaidat. Itku meinasi itse kullekin tulla kun sähköiskuja pukkasi joka puolelle pakarasta sormiin ja kärähtäneeseen karttamuoviin. Ei enää farmisuunnistusta kiitos! Tai ainakin sähköt pois!

Päästiin virkistymään kirkasvetisessä joessa treenin jälkeen. Muutenkin Rotoruassa tuli kylvettyä. Kiehuvan pohjaveden ansiosta muutamat joet ovat kuumia, luonnon porealtaita. Joten tokihan Suomen lupaavat suunnistajattaret kävivät nauttimassa ja rentouttamassa lihaksia. Simpsonit mainostivat kuumia altaita Uuden Seelannin saunana, mutta eipä ole SAUNAN voittanutta. Ihan mukava kokemus silti, ainakin siihen asti kun hyvin syöneet maorinaiset hivuttautuivat tiluksillemme ja melkein jyräsivät pienet suunnistajat alleen.

Päästiin Saaran kanssa myös toteuttamaan itseämme eli päästämään Martta-puolemme valloilleen. Loihdittiin meinaan lauantai iltana mahtava illallinen Simpsoneille, makaronilaatikkoa, ISO salaatti ja vuori lättyjä jälkkäriksi!!! :) Ja kaikki tykkäs! erityisesti siitä että ruokaa oli riittävästi ja sitä kehtasi ottaa isolla kädellä lisää :D

Oli ihanaa pysähtyä hetkeksi samaan paikkaan ja vain keskittyä urheiluun. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, myös The Simpsons. Ehkä lisää ensi jaksossa, who knows?! Nyt kuitenkin matkamme jatkui Taupoon. Maanantai 7.2. oli pyhitetty vaellukselle. Olemme kuitenkin Uudessa Seelannissa, joten mitäpä muutakaan olisi tarjolla kuin Lord of The Rings ja Mount Doom. 20km reipasta vaeltelua, kipuamista, juoksusta nauttimista ja häikäiseviä maisemia. Aurinkokin saatiin lopulta näkyviin. Päätimme myös matkalla uudelleen filmata LOTRia, kenties uusi versio tulee jakeluun vielä joskus… tai sitten ei! Hauskaa kuitenkin oli , tytöt ovat niin onnellisia! 

Toivottavasti saatte iloa ja aurinkoa kuvista ja matkakertomuksesta! Jaetaan iloa niin siellä lumenkin keskellä jaksatte treenata hymyssä suin! Koska kevään viesteissä ei riitä, että vain kaksi meistä on rautaisen lentävässä kunnossa ;D

- hanna

PS. Otsikon hokey pokey on paikallinen jätskimaku, jota ollaan kumottu jo noin 7litraa 

Hoovereilla huipulle!

Istun tietokone sylissä suunnistajaperhe Simpsonien kotona aurinkoisessa Rotoruassa. Kaksi viikkoa sitten lähdimme Hannan ja Marjon kanssa maailmanympärimatkalle tarkoituksena suunnistaa, seikkailla ja ennen kaikkea ladata akkuja rankan vuoden jälkeen. Kahdessa viikossa on tapahtunut valtavasti, mutta vasta nyt on aikaa kirjoittaa ja langaton verkko saatavilla. Tähän asti olemme turvautuneet kultaisten kaarien (McDonalds) ilmaisiin verkkoihin.

Päädyimme loputtoman pitkiltä tuntuneiden lentojen jälkeen Sydneyyn, Australiaan, jossa tarkoituksena oli turisteilla viisi päivää. Kiersimmekin kaupungin parhaat rannat, Coogee beachin ja Manly beachin, sekä ennen kaikkea lauloimme muutamat aariat oopperatalon portailla. Sydney oli valtava kaupunki pilvenpiirtäjineen, ja vaikka majoituimmekin backpacker hostellissa aivan rautatieaseman tuntumassa, oli kortteleiden väleihin ripoteltu mukavasti puistoja. Treenaus ei ollut Sydneyssä pääosassa, mutta Hanna ja Marjo juoksivat puistoissa pari kolme verkkalenkkiä. Itse keskityin polven kipuillessa kuntopiirin tekemiseen ja etenkin 10×1min hooveritavoitteeseen. Sydneyssä sovimme reissun päätavoitteen: seitsemän viikon jälkeen 20×1min hooverit minuutin palautuksella.

Sydneyssä!

Viiden päivän kaupunkitallailun jälkeen otimme Air New Zealandin koneen Aucklandiin. Hostelliyön ja ilmaisten vodkacocktailien (kokeneiden KK-tiimiläisten suussa osoittautuivat vedeksi) jälkeen hyppäsimme platinan valkoisen Corollamme selkään ja suuntasimme sen kuonon vasenta kaistaa kohti pohjoista ja Bay of Islandsia. Pienessä rantakylässä vietetyn yön jälkeen ajelimme pieniä kiemuraisia sorateitä pitkin Rawhitin kylän lähelle ja teimme pitkän vaelluksen henkeä salpaavan kauniissa maisemissa. Mäkeä riitti, mutta tunnettuina dieseleinä Marjon kanssa puuskutimme ne ylös hikeä säästelemättä. Hanna liiteli gasellinjaloillaan välillä perässä, välillä edellämme. Vaelluksen jälkeen löysimme oman paratiisirantamme ja turkoosia merta. Hannan kanssa kävimme topless uinnilla meressä Marjon vielä parannellessa jalkansa reikää. Rantapiknikin jälkeen oli aika ajaa kohti auringonlaskua ja Ninety Mile Beachiä länsirannikolla.

Perjantaina pääsimme vihdoin asiaan! Suunnistamaan! Ystävällinen suunnistajapariskunta Greg ja Claire Flynn ottivat meidät huostaansa Riverheadiin lähelle Aucklandia ja suunnistimme kaksi treeniä Woodhill Forestissa. Maasto oli kovapohjaista mäntykangasta ja rannan läheisyydessä korkeita hiekkadyynejä runsaalla aluskasvillisuudella. Muistutti paljon Portugalin rantamaastoja. Kartassa riitti käyriä ja muotoja, ja etenkin Muriwai Beach tarjosi haastavaa suunnistusta.

Flynneiltä jatkoimme Aucklandin ohi etelään Coromandelin niemimaalle Pauanuihin suunnistajaperhe Robinsonien beach houselle. Meitä oli jo odotettu Pauanuissa ja Uuden-Seelannin ehkä menestyneimmän suunnistajan Tanya Robinsonin vanhemmat, Val ja John, ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Olosuhteet olivat kohdallaan hyvälle harjoittelulle ja teimme taas vaelluksen läheiselle Mt Pauanuille. Beach house alueesta oli tehty monta sprinttikarttaa ja hyödynsimme myös niitä. Turisteiluunkin oli aikaa, kun kävimme ihmettelemässä kiehuvaa vettä Hot Water Beachillä, missä aikuiset ihmiset kaivoivat altaita hiekkaan ja lilluttelivat sitten kuumassa vedessä. Onneksi meillä oli oma HoleDigger, Marjo, mukanamme ja saimme kaivettua myös oman kylpyaltaamme. Toinen kohde oli Cathedral Cove, valtava käytävä kalliossa meren rannalla, jonne jopa suunnistajan oli hieman hankala päästä edellispäivien myrskystä johtuen.

Three Finnish girls Mt Pauanuin huipulla

Robinsoneilla jatkoimme hooverihaastettamme ja saavutimme jo 12×1min merkkipaalun John Robinsonin tehdessä hoovereita mukana. Robbie on entinen maratoonari (2.15) ja suunnistaja ja hän oli innoissaan hoovereistamme. Ne olivat hänen mielestään ”mind training” tai kuin suunnistusta: pitää keskittyä ja lukita itsensä minuutiksi muun maailman ulkopuolelle ja pysyä vain lankku asennossa. Tiistaina, ensimmäisenä helmikuuta, jatkoimme Uuden-Seelannin valloitusta ja ajoimme etelään, maorikulttuuristaan tunnettuun Rotoruaan suunnistusperhe Simpsoneille. Vielä seitsemän viikkoa reissua jäljellä!

- saara