Ihanan
helteisestä Pauanuista siirryttiin muinaisten Maorien jalanjälkiä
Rotoruaan. Geotermisen lämmön ja muiden maaperän kummallisuuksien
kotipaikkana tunnettu Rotorua on kehuttu juoksijoiden treenikoto. Mitäpä
muutakaan tässä voi, sinne siis!
Paikallinen
suunnistajaperhe Simpsons majoitti meidät. Ihanan ystävällistä! Saatiin
kokonainen alakerta valloitettavaksi, hyvää ruokaa pöytään, hieno
treenimaasto ihan kotiovelta ja treeniseuraa Angelasta (2010 JWOC sprintti
17, Opiskelijoiden MM-sprintti 6.) Mitäpä muutakaan harjoitteleva
suunnistaja tarvitsee?! Tietysti muutamat kiertoajelut per päivä mm.
muta-altailla, kuumilla lähteillä, kala-altailla ja lisää kuumilla
lähteillä. Rotoruasta ei kuplivaa ja kuumaa puutu. Noh, nyt nekin on
nähty! Saara ja Marjo taisivat saada perheen isältä myös perusteellisen
luennon Maorien historiasta, joten niinpä osaammekin nyt katsella
Maorien veistoksia ihan uusin silmin. Miten mahtavaa!
Tuli
Rotoruassa onneksi treenattuakin. Saara paranteli juoksijanpolveaan
pyörän päällä, mä otin kaiken hyödyn irti hyvistä juoksuolosuhteista ja
sprintteriseurasta. Viikkoon mahtui myös pitkä vaellus Marjon kanssa
lähimetsässä, josta ei mäkiä puuttunut. Alistin Angelaa nopeusvedoissa,
mutta turpaan tuli kun mentiin laitumille kirmaamaan. Paikallinen
suunnistus tuntuu olevan farmien kartoittamista ja keltaisen värin
tahkoamista. Käytiin lauantaina suunnistamassa, haasteena ei ollut
niinkään rastien löytäminen vaan sähköaidat. Itku meinasi itse kullekin
tulla kun sähköiskuja pukkasi joka puolelle pakarasta sormiin ja
kärähtäneeseen karttamuoviin. Ei enää farmisuunnistusta kiitos! Tai
ainakin sähköt pois!
Päästiin
virkistymään kirkasvetisessä joessa treenin jälkeen. Muutenkin
Rotoruassa tuli kylvettyä. Kiehuvan pohjaveden ansiosta muutamat joet
ovat kuumia, luonnon porealtaita. Joten tokihan Suomen lupaavat
suunnistajattaret kävivät
nauttimassa ja rentouttamassa lihaksia. Simpsonit mainostivat kuumia
altaita Uuden Seelannin saunana, mutta eipä ole SAUNAN voittanutta. Ihan
mukava kokemus silti, ainakin siihen asti kun hyvin syöneet maorinaiset
hivuttautuivat tiluksillemme ja melkein jyräsivät pienet suunnistajat
alleen.
Päästiin
Saaran kanssa myös toteuttamaan itseämme eli päästämään Martta-puolemme
valloilleen. Loihdittiin meinaan lauantai iltana mahtava illallinen
Simpsoneille, makaronilaatikkoa, ISO salaatti ja vuori lättyjä
jälkkäriksi!!! :) Ja kaikki tykkäs! erityisesti siitä että ruokaa oli riittävästi ja sitä kehtasi ottaa isolla kädellä lisää :D
Oli
ihanaa pysähtyä hetkeksi samaan paikkaan ja vain keskittyä urheiluun.
Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, myös The Simpsons. Ehkä lisää ensi
jaksossa, who knows?! Nyt kuitenkin matkamme jatkui Taupoon. Maanantai
7.2. oli pyhitetty vaellukselle. Olemme kuitenkin Uudessa Seelannissa,
joten mitäpä muutakaan olisi tarjolla kuin Lord of The Rings ja Mount
Doom. 20km reipasta vaeltelua, kipuamista,
juoksusta nauttimista ja häikäiseviä maisemia. Aurinkokin saatiin
lopulta näkyviin. Päätimme myös matkalla uudelleen filmata LOTRia,
kenties uusi versio tulee jakeluun vielä joskus… tai sitten ei! Hauskaa
kuitenkin oli , tytöt ovat niin onnellisia!
Toivottavasti
saatte iloa ja aurinkoa kuvista ja matkakertomuksesta! Jaetaan iloa
niin siellä lumenkin keskellä jaksatte treenata hymyssä suin! Koska kevään viesteissä ei riitä, että vain kaksi meistä on rautaisen lentävässä kunnossa ;D
- hanna
PS. Otsikon hokey pokey on paikallinen jätskimaku, jota ollaan kumottu jo noin 7litraa



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti